Arvoista

Oletko pohtinut omien arvojesi kokonaisuutta? Sitä millaisia ne ovat tällä hetkellä, kuinka ne ovat eläneet ajassa ja kuinka muuttaneet muotoaa. Oletko verrannut omia arvojesi suhdetta jonkun toisen arvopohjaan, ja ihmetellyt miten joku voikin ajatella niin eritavoin suhteessa itseesi, esimerkiksi poliittisissa kysymyksissä?

Miten arvot syntyvät ja kasvavat, miksi ne muuttuvat ja miksi ne ovat niin erilaisia ja yksilöllisiä? Millainen ajattelu on oikeastaan oikein ja mikä on väärin? Voiko sellaista ylipäätään määritellä?

Tammikuun loppupuolella pidettävät presidenttivaalit ovat hyvä esimerkki erilaisten arvojen punnitsemisesta. Vastakkain ovat oikeisto ja vasemmisto ja niiden välillä keinuvat keskilinjan kulkijat. Vastakkain niin ikään ovat konservatiiviset, sekä liberaalit ajatusmallit.

Arvoissa on usein kyse erilaisten keinojen käyttämisestä samojen päämäärien tavoittamiseksi. Työllisyyden kasvattaminen, koulutukseen satsaaminen ja turvallisuus ovat hyviä esimerkkejä yhteisistä päämääristä, joita voidaan lähestyä erilaisten arvopohjien ja sitä kautta erilaisten keinojen kautta.

Mutta mistä arvot syntyvät? Entä mitataanko ihmisen arvopohjaa lopulta keinojen, vai tavoitteiden kautta? Jos keinojen niin arvojen erot ovat huomattavia. Jos päämäärien, niin arvojen erot ovat huomattavan vähäisiä.

Koettu historia, kasvuympäristö ja vanhempien esimerkki, sekä sosioekonominen asema ovat avain tekijöitä arvojen syntymisen taustalla. Toisin sanoen arvot meissä ovat peräisin itsestämme riippumattomista seikoista, emmekä me siten ole luoneet niitä itse. Arvot eivät myöskään ole stabiileja vaan ne muuttuvat iän, elämäntilanteen ja aikakausien mukana.

Arvojen vastakkainasettelu itsessään on suo jolle ei tule loppua koskaan. Toisimme kunnioittaminen, erilaisuuden hyväksyminen, ja sovinnaisuuden edistäminen eivät ole kiinni arvoista, vaan sellaisista käyttäytymisenmalleista joihin me voimme halutessamme itse vaikuttaa.

Hyvää uuttavuotta ja vähemmän valitusta turhasta

On paradoksaalista, että samaan aikaan kuin vuosi vaihtuu meillä Suomessa ilotulitusrakettien väriloistoon, niin Ukrainan yllä olevaa taivasta varjostaa ohjuksien muodostama tuhoa ja kuolemaa kylvävä alituinen uhka, joka ei ole poistumassa vuodenvaihteen jälkeen minnekään. Tulevan vuoden toivoisi olevan tuon oikeudettoman, turhan ja järjettömän sodan loppumisen vuosi. Sodan, jonka Putinin Venäjä aloitti ja jolle ei ole mitään perusteita. Sodan, joka on vienyt hengen kymmeniltä tuhansilta, ja toisaalla pakottanut miljoonien jättämään kotinsa.

Samaan aikaan tulevan vuoden toivoisi olevan vähemmän valituksen ja itkemisen vuosi meillä Suomessa. On täysin absurdia, että me, jotka elämme yltäkylläisyyden keskellä maailman parhaassa maassa, me joilla on katot päänpäällä, työpaikat turvaamassa toimeentuloamme, jääkaapit täynnä ruokaa, ja vaatekaapit pullollaan ehjiä vaatteita, valitamme kuin pienet lapset kurjaa osaamme maailmassa. Valitamme siitä, että polttoaine, ruoka, ja sähkö maksavat liikaa, veroja pitää jostain syystä maksaa, terveyskeskukseen ja hammaslääkäriin on jonoa eikä sote-uudistus paranna ketään, hallitus on surkea, ja kaiken lisäksi telkkariohjelmatkin on nykyään täyttä roskaa.

Eli juuri me keillä on kaikkea ja kaikki loppujen lopuksi hyvin, valitamme kaikkein eniten kaikesta. Joten jos vain suinkin mahdollista, niin lopetettaisiinko sellainen tulevana vuotena, ja keskityttäisiin enemminkin siihen kaikkeen hyvään, joka meitä ympäröi.

Hyvää uuttavuotta.

Hyytävän kauheuden joulu

 

Joulua vietettiin tänä vuonna hyytävän kauheuden keskellä. Sota Ukrainassa jatkuu edelleen, eikä Venäjän mielivaltaiset pommitukset pitäneet taukoa pyhienkään aikana. On käsittämätöntä, kuinka tuo hulluus vain jatkuu jatkumistaan. Eikö todellakaan löydy keinoja sen lopettamiselle?

Tuo järjetön sota, joka parhaillaan on valloillaan Ukrainassa, on samaa järjetöntä sotaa, jota käytiin Suomen maaperällä talvi- ja jatkosodan vuosina. Se on jatkumoa sille sotien järjettömyydelle, joka on piinannut ja piinaa parhaillaan kansoja maailman eri kolkissa. Kolkissa, jotka ovat kaukana meistä ja joista kirjoitettuihin uutisotsikoihin olemme jo aikaa sitten turruttaneet mielemme.

Sota luo kärsimystä, vihaa, julmuutta, ja pohjatonta surua, tuottamatta mitään hyvää vastineeksi. Ukrainassa käytävä hirvittävä näytelmä ei saa unohtua meidän mielistämme, me emme saa turruttaa mieliämme tätä sotaa kohtaan samoin tavoin kuin teemme muiden maailmalla käytävien sotien suhteen. Ukraina on meidän veljeskansamme, ja meidän isiemme isät ja meidän äitiemme äidit ovat kokeneet sen saman raivon ja kärsimyksen, jota ukrainalaiset juuri nyt kokevat.

Mielenterveys- ja päihdesairauksia hoidettava yhtäaikaisesti.

Mielenterveys- ja päihdesairaudet kulkevat usein käsi kädessä, ruokkien toinen toisiaan, ja siksi niitä pitäisi myös pyrkiä hoitamaan sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmässä yhtäaikaisesti. Hoitoon tai terapiaan pääsyn estäminen siinä tapauksessa, ettei apua tarvitseva pysty sitoutumaan päihteettömyyteen, ei perustu mihinkään muuhun kuin pinttyneisiin asennevammoihin. Sairauksien hoitamatta jättäminen systeemissä päällekkäisien diagnoosien vuoksi ei ole eettisesti, eikä tieteellisesti kestävää.

Mielenterveys- ja päihdekuntoutus on eriytetty toisistaan myös palveluasumisen osalta, ja sen vuoksi moni kuntoutuja jää joko kokonaan ilman tarvitsemaansa palvelua tai ajautuu väärien palveluiden piiriin. Mielenterveyskuntoutujilta ei siis tulisi vaatia päihteettömyyttä, vaan heille tulisi tarjota sellaista palvelua, joka vastaa niin mielenterveys kuin päihdesairauksiinkin. Samoin päihdekuntoutujien mielenterveyssairauksien hoitoon tulisi kiinnittää huomattavasti laajempaa huomiota, kuin mitä tällä hetkellä kiinnitetään.

Tulevalta sote-uudistukselta odotetaan korjausta palvelujärjestelmän rikkinäisyyteen, mutta ei sote-uudistus itsessään korjaa vielä yhtään mitään, jollei asenteet itsessään muutu. Jollei ymmärretä eri sairauksien kompleksisuuksia ja niiden yhtymälinjoja toisiinsa.

Natoon vai ei?

Nato-keskustelu käy kuumana ja Suomi tulee mitä todennäköisemmin jättämään liittymishakemuksen Natoon, tuon keskustelun päätteeksi. Natoon liittymistä vastustetaan sen vuoksi, että se rikkoisi Suomen pitkän perinteen sotilaallisesti liittoutumattomana maana ja siksi, että liittyminen saattaisi liittää Suomen sellaisiin konflikteihin, joihin emme muuten osallistuisi, joka puolestaan voisi aiheuttaa ikäviä selkkauksia kotimaassamme ja kasvattaa, jopa terrorismin uhkaa. Toisaalta myös hakemuksen jättämisen ja liittymisen välistä niin sanottua, ”harmaan ajan epävarmuutta” pelätään. Toisin sanoen pelätään Venäjän reaktiota.  

Kaikki nämä perustelut liittymättömyyden puolesta ovat relevantteja ja vakavasti otettavia.

Natoon liittymisessä tai liittymättömyydessä on kuitenkin loppuviimein kyse siitä, onko Venäjä Suomelle vakava turvallisuusuhka vai ei? Voisiko Venäjä hyökätä Suomeen? Jos ollaan sitä mieltä, että Venäjä saattaisi näin toimia, niin kysymys kuuluu, mikä muu antaa Suomelle parempaa suojaa tätä uhkaa vastaan, kuin Nato? Jos puolestaan koetaan, ettei Venäjä ole turvallisuusuhka, on Natoon liittyminen turhaa. Kaikki muut seikat ja kysymykset, on toki tärkeää ottaa huomioon, mutta loppu viimein ne ovat sittenkin, sivuseikkoja.

Mitä mieltä sinä olet, arvoisa lukija?

Euroopan suunta

 

Viktor Orbanin luotsaaman Fidesz puolueen murskavoitto Unkarissa herätti pelottavia ajatuksia siitä, mihin suuntaan poliittinen Eurooppa on kulkemassa. Seuraavaksi Euroopan suuntaa näyttävä koitos käydään Ranskassa, presidentinvaalien toisella kierroksella. Pelottavaa Euroopan kehityksessä on äärioikeiston ja oikeistopopulismin nousu. Toisin sanoen sellaisien johtajien ja heidän luotsaamiensa puolueiden esiinmarssi, jotka vastustavat Euroopan yhdentymistä, ovat nationalisteja, oikeistokonservatiiveja, ja jotka kannattavat protektionismia. 

Valtioissa kuten Unkari ja Puola, joissa valta on oikeistopopulistien hallinnassa, lehdistönvapautta on rajoitettu, riippumatonta oikeusjärjestelmää on rapautettu, vähemmistöjen asemaa on heikennetty, eikä oikeusvaltioperiaatteista ole pidetty kiinni.                                                                              

Äärioikeistoa ja oikeistopopulisteja on myöskin yhdistänyt, varsinkin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, avoin mieltymys Vladimir Putinia kohtaan, jota on ihasteltu ja rakastettu häpeilemättä. Viktor Orban, Marine Le Pen, Matteo Salvini, ja vaikkapa perussuomalaisten Laura Huhtasaari ovat hyviä esimerkkejä näistä henkilöistä. Putinin ystäviksi voidaan toki mainita monia muitakin kuin vain äärioikeiston tai oikeistopopulismin edustajia, mutta asioilla on eronsa. Kun joissain piireissä ystävyys suhteet ovat perustuneet lähinnä naivismiin ja hyötysuhde ajatteluun, niin äärioikeistossa ja oikeistopopulistisissa liikkeissä Putin on saanut ihailua osakseen nimenomaan itsevaltaisen johtamisensa, niin sanotun kristillisen perinnön säilyttämisen, ja jopa imperialististen tarkoitusperiensä vuoksi.

Euroopan suunnan kannalta olisikin nyt tärkeämpää enemmän kuin koskaan aikaisemmin tehdä tarvittava ryhtiliike, eli  kääntää suunta pois ääri- ja oikeistopopulistisesta kehityksestä, lopettaa naivismi, ja säilyttää yhtenäisyys. 

Me emme saa uhohtaa Ukrainaa, emmekä ukrainalaisia.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan on ollut jotain niin karmeaa, ettei mieli sitä käsittä. Karmeutta eittämättä lisää se, että sotaa käydään Euroopassa ja se, että sodan aikaansaaja on meidän naapurimaamme.

Ukrainasta on tätä kirjoittaessa paennut noin kolme miljoona ihmistä, ja sota on haavoittanut tai tappanut tuhansia ihmisiä, joiden joukossa on myös lapsia. Ukrainaan pommitetaan jatkuvalla syötöllä parhaillaan ja tuho on ollut sanoin kuvaamattoman karmeata.

Suomessa keskustelu sodan kauhuista on vallannut valtaosan median huomiosta kuten myös ihmisten ajatuksista ja koko Suomi tukee täysin yksimielisesti Ukrainaa ahdingossa, johon se on joutunut ja näin kuuluu olla.

Samaan aikaan keskustelua on ollut ennen näkemättömän vilkasta myös Suomen Natoon liittymisestä, ruokaturvasta, ruuan hinnasta, huoltovarmuudesta, energia riippuvuudesta, ja energian hinnasta.

Vilkasta keskustelua on käyty myös vaikkapa siitä, mitkä puolueet ovat olleet aikaisemmin eniten Venäjä myönteisiä tai siitä kenen syy on, että Suomikin on osaltaan riippuvainen Venäläisestä energiasta. Kuumana on niin ikään käynyt keskustelu siitä, ovatko ukrainalaiset turvapaikanhakijat eri asemassa verrattuna vaikkapa Lähi-Idästä saapuviin turvapaikanhakijoihin tai pitäisikö heidän olla.

Nämäkin keskustelut ovat ilman muuta tärkeitä ja niitä tuleekin käydä, mutta niiden ei kuitenkaan toivoisi lisäävään turhaa vastakkainasettelu, eikä irtopisteiden keräämistä, (johon tosin itsekin olen osaltani syyllistynyt). Eikä näiden keskustelujen toivoisi myöskään erkaantuttavan meitä itse asiasta. Eli siitä mitä Ukrainassa parhaillaan tapahtuu, tai siitä millainen hirviö Vladimir Putin on, tai siitä, että meidän todellakin tulee tehdä kaikkemme vastataksemme Ukrainan ja ukrainalaisten karmiviin hätähuutoihin.

Me siis voimme tässä tilanteessa hyvin unohtaa sisäiset riitamme, sen tarkoittamatta keskustelun lopettamista.

Mutta me emme saa unohtaa Ukrainaa, emmekä ukrainalaisia.