Lasten ja nuorten hyvinvointi on monilta osin kriittisessä tilanteessa Jyvässeudulla. Mielenterveysongelmat, päihteiden käyttö, koulutuksen eriarvoistuminen ja harrastusmahdollisuuksien epätasainen jakautuminen uhkaavat nuorten tulevaisuutta. Nuorten mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti lisääntyneet, ja palvelut eivät riitä vastaamaan tarpeeseen. Nuorten mielenterveys- ja päihdetyön tiimit tarjoavat tukea, mutta liian moni nuori jää yksin odottamaan apua. Jokainen viivästynyt hoito on riski, joka voi johtaa koulupudokkuuteen, syrjäytymiseen ja pahimmillaan itsetuhoiseen käyttäytymiseen.
Kouluihin tarvitaan lisää koulupsykologeja ja kuraattoreita,
jotta mielenterveyspalvelut saadaan suoraan nuorten arkeen. Nuorten talon ja
Ohjaamon kaltaisia matalan kynnyksen palveluja on entisestään vahvistettava, ja
niiden aukioloaikoja laajennettava, jotta apua on saatavilla silloin, kun sitä
eniten tarvitaan. Kouluissa on myös lisättävä mielenterveyskasvatusta, jossa
nuorille opetetaan tunnistamaan ja käsittelemään omia tunteitaan jo varhaisessa
vaiheessa.
Huumeiden ja päihteiden käyttö on arkipäiväistynyt osalle
nuorista, ja tilanne pahenee, jos emme tee mitään. Päihdevalistus ei saa olla
pelkästään pelottelua ja rangaistuksia, vaan sen on oltava realistista ja
nuorten maailmaan liittyvää. Peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa on
lisättävä huumeiden käytön vaarallisuuteen perustuvaa keskustelua, jossa käytetään esimerkiksi kokemusasiantuntijoita
kertomaan nuorille päihteiden todellisista seurauksista, sekä yhteyksistä
rikolliseen käyttäytymiseen. Lisäksi lapsien ja nuorien vanhempia ja huoltajia
on tuettava ja koulutettava tunnistamaan varhaiset merkit päihdekäytöstä ja hakemaan
tarvittavaa apua ajoissa.
Monelle nuorelle harrastus voi olla ainoa turvapaikka
vaikeassa elämäntilanteessa. Liian moni lapsi ja nuori kuitenkin jää
harrastusten ulkopuolelle, koska perheellä ei ole varaa osallistua maksullisiin
aktiviteetteihin. Sen vuoksi jokaiselle nuorelle on taattava vähintään yksi
maksuton harrastus. Harrastamisen tiedetään olevan yksi merkittävimmistä keinosta
ehkäistä syrjäytymistä ja syrjäytymiseen liittyviä lieveilmiöitä. Harrastustuki
tulee ulottaa kattamaan kaikki vähävaraiset perheet, eikä sitä tulisi rajoittaa
liian suppeasti koskemaan vain tiettyjä lajeja, ja myös kulttuurin
harrastamisen huomioiminen tulee ehdottomasti sisällyttää harrastustukeen.
Jyvässeudun ja koko Keski-Suomen nuorten tulevaisuuden turvaamisen päämäärä ei
voi odottaa, vaan nyt tarvitaan rohkeita päätöksiä ja todellisia tekoja nuorten
puolesta. Kauniiden juhlapuheiden ja korulauseiden sijaan on otettava käyttöön tutkittuun
tietoon perustuvia työkaluja epäkohtien ja vikojen korjaamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti