Mielenterveysongelmat aiheuttavat Suomessa vuosittain noin 11 miljardin euron suuruiset kustannukset. Kustannusten synty kostuu maksettavista sosiaalietuuksista, terveydenhuoltoon liittyvistä menoista ja työelämän menetyksistä kuten työkyvyttömyyseläkkeiden maksusta ja sairaspoissaolojen synnystä.
Valtavan suuruisien taloudellisien kustannusten lisäksi mielenterveyden häiriöt aiheuttavat ihmisille vakavaa toivottomuuden tunnetta, syrjäytymistä, ja monenlaista muuta inhimillistä kärsimystä. Mielenterveysongelmien inhimilliset huolenaiheet eivät kosketa vain niistä kärsivää yksilöä itseään, vaan niiden vaikutukset ulottuvat yksilön koko lähipiirin kannettavaksi. Heijastusvaikutuksena niistä kärsivän yksilön läheistenkin vaara sairastumiselle on suuri. Lisäksi mielenterveydenongelmilla on voimakas taipumus periytyä sukupolvilta toisille.
Suomessa mielenterveydelliset haasteet ovat yleisiä, sillä peräti
noin 20–25 prosenttia aikuisväestöstä vuosittain painii niiden kanssa. Mielenterveystyössä
tärkeintä olisikin puuttua mielenterveydellisiin haasteisiin ennaltaehkäisevästä.
Panostukset mielenterveyden edistämiseen ja ongelmien ennaltaehkäisyyn ovat kaikkein
kustannustehokkain tapa torjua niistä koituvia yksilöllisiä ja
yhteiskunnallisia haittoja. Erityisesti varhaiset toimet lapsuudessa ja
nuoruudessa ovat vaikuttavia, sillä mielenterveyden perusta rakentuu juuri
silloin. Siksi onkin tärkeää luoda lapsille ja nuorille turvallisia ja
kannustavia ympäristöjä, jotka vahvistavat heidän sosiaalisia tunnetaitojaan.
Kouluissa ja työpaikoilla puolestaan ennaltaehkäisevän mielenterveystyön avulla voidaan vähentää tuntuvasti sairauspoissaoloja ja samalla parantaa opiskelu- ja työhyvinvointia. Työterveyslaitoksen mukaan ennaltaehkäisyyn panostamalla voidaan vaikuttaa ratkaisevasti yksilön jaksamiseen opintojen tai työn parissa. Kun jaksamista edistetään ennaltaehkäisevin toimin, niin opintojen venymiset ja keskeytykset, sekä työelämässä loppuun palamiset vähenevät automaattisesti merkittävästi.
Koko yhteiskunnan tasolla ennaltaehkäisevä mielenterveystyö siis edistää suoraan sosiaalista hyvinvointia ja vähentää eriarvoisuutta. Ja on syytä muistaa, että laajamittaisetkaan panostukset mielenterveyden edistämiseen ja mielenterveyshäiriöiden synnyn ehkäisyyn ovat mitättömän vähäisiä, verrattuna mielenterveyspalveluihin uppoamaan rahoitukseen. Joten jokainen lienee ymmärtää, että panostamalla ennaltaehkäisyyn saavutetaan merkittäviä ja moniulotteisia säästöjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti