Poliittisen muistin lyhyydestä

 

Kuntavaaliehdokkaiden kalastelu puolueisiin on ollut meneillään syksyn aikana. Uudet ehdokkaat liittyvät puolueisiin, jotka vastaavat parhaiten kunkin ehdokkaaksi hakeutuvan henkilökohtaisia arvoja, niin aatteiltaan kuin ohjelmiltaankin. 

Itseäni näin kuntavaalien kynnyksellä pohdituttaa perussuomalaisten gallupkannatusluvut, jotka yltävät valtakunnantasolla toiseksi tai jopa kaikkein suosituimmaksi puolueeksi. Perussuomalaisten suosio, kun ei perustu heidän hallitustoimiinsa, ei näyttöihin valtakunnallisessa päätöksenteossa ylipäätään, eikä saavutuksiin kuntatasollakaan. Eli mihin sitten? Ehkä suosio perustuukin vain kansakunnan poliittisen muistin lyhyyteen ja sen lisäksi oppositiossa olemisen keveyteen, jossa puolueen edustajat ovat pitäneet kaikkein kovinta meteliä, vastustaessaan nykyhallituksenkin toimia. Kevään kuntavaalien teemoiksi perussuomalaiset nostavat lähinnä valtakunnanpolitiikkaa koskevat aiheet, ja se heille sallittakoon. Tässä yhteydessä on hyvä kuitenkin palata aikaan ennen puolueen nousemista hallitukseen vuonna 2015. Perussuomalaiset vastustivat silloin oppositiossa ollessaan Kreikkapakettia, mutta hyväksyivät sen. He vastustivat polttoaineveron korotusta, mutta korottivat sitä silti. Samalla he leikkasivat koulutuksesta, kansaneläkkeistä ja lääkekorvauksista. Lisäksi on myös syytä muistaa, että puolueen hajotessa heidän uusi johtonsa, olisi ollut valmis allekirjoittamaan kaikki nämä päätökset. Perussuomalaiset kritisoivat kovin sanoin silloinkin maahanmuuttoa, mutta heidän vastuukaudellaan Suomeen saapui hallitsemattomasti ennätysmäärä turvapaikanhakijoita, eivätkä he kyenneet ratkaisemaan tätä ongelmaa mihinkään suuntaan. 

Politiikassa kyse on viime kädessä siitä, että jokaisen ajan hallituksen tai kunnanvaltuuston päätöksien taustoilta löytyy aina syynsä ja perustelunsa. Poliittinen päätöksenteko vaatii myös kompromisseja puolueiden kesken ja niistä tulee olla valmis neuvottelemaan ja niitä toteuttamaan. Sekin on syytä ymmärtää, ettei päättäjien asema ole helppo, ei varsinkaan poikkeusaikoina.                                                                                                                                                                   

Sinä päivänä, kun perussuomalaiset nousevat uudelleen hallitukseen tai nostavat päätään kuntatasolla, koittaa heidän puheidensa lunastamisen aika ja vasta silloin kyseisen puolueen kyvyt, sekä todellinen kannatus mitataan.

Kohti parempaa poliitiikan kulttuuria

 

Keskustelen mielelläni eri tavoin poliittisesti, sekä vakaumuksellisesti ajattelevien henkilöiden kanssa, pyrkien samalla ymmärtämään itseeni verrattuna, toisin ajattelevien ajatusten kulkua, sekä etsimään syitä erilaisille ajatusmalleille. Keskustelukulttuuri on vajonnut kuitenkin huonompaan suuntaan ja sen sävy varsinkin sosiaalisessa mediassa on usein ala-arvoista. Itsekin myönnän kyseisillä foorumeilla sortuvani toisinaan ylilyönteihin provosoituessani, vaikka sellaista pyrinkin välttämään.  Keskusteluiden tarkoituksellista johdattamista itse asiasta syvälle ummikkoon, tapahtuu myös usein ja tuntuu, että sellaista tapahtuu erityisesti silloin, kun esitettyihin kysymyksiin ei enää löydetäkään vastauksia, mutta ei haluta jäädä sanattomaksikaan. Vielä tätäkin ikävämpi ilmiö sosiaalisessa mediassa on, että poliitikoille hankalia tai kiusallisia kysymyksiä esittävät henkilöt saatetaan hiljentää blokkaamalla, ilman mitään muuta perusteltua syytä.                                                                                 

Sosiaalisella medialla on todella iso painoarvo nykyisessä politiikan temmellyskentässä ja sen vuoksi siihen tulee suhtautua riittävällä vakavuudella. Taitavimmat sosiaalista mediaa hyväksi käyttävät poliitikot voivat pelkällä uskottavalla esiintymisellään ohjailla ihmisten mielipiteitä puolelleen ja siksi on ensiarvoisen tärkeää, että näillä foorumeilla pätevät samat säännöt kuin arkimaailmassakin. Väärät väitteet, valehtelu, liioittelu tai muu harhaanjohtaminen, sekä vasta- argumenttien esittäjien blokkaaminen, tulisi saada kuriin.

Demokratiaan kuuluu mielestäni kansanedustajien väitteiden kyseenalaistaminen ja heiltä tulee vaatia vastauksia väittämiinsä. Lisäksi heidän tulisi yleisemmin joutua vastuuseen vääristelystään, sekä korjata sellaiset väittämät ja syytökset, jotka perusteettomiksi todetaan. Demokratiaan puolestaan ei kuulu toisten vaimentaminen ja estäminen – tietysti häiriköinti ja muu epäasiallinen käyttäytyminen pitää saada pois. Väärät väitteet, valehtelu, liioittelu, tai muu harhaan johtaminen, sekä vasta-argumenttien esittäjien blokkaaminen tulisi saada kuriin.

Koti, uskonto ja isänmaa

 

Koti, uskonto ja isänmaa ovat isoja käsitteitä, mutta mitä tekemistä niillä on politiikan kanssa? Usein näihin perustetaan koko poliittisen vakaumuksen selkäranka.

Jokaisella tulisi olla koti ja oikeus valita sen sijainti. Ilman kotia jäädään vaille suojaa, turvaa ja lämpöä. Kodittomuus koskettaa ja sen kitkemiseksi tulee tehdä kaikkensa. Politiikalla siten on merkitystä kotiin liittyen, lainsäädännöllisten, sekä asuntopoliittisten kontekstien kautta. 

Uskonvapaus on perusoikeus, joka tarkoittaa vapautta uskoa mihin vain tai olla uskomatta mihinkään. Uskonnon sekoittaminen poliittisiin ideologioihin, on epädemokraattista ja haitallista. Uskonnolla, uskomuksilla ja hengellisyydellä on tärkeä osansa, mutta jossain muualla.

Jokainen on syntynyt jossain, ollen siten jostain kotoisin. Jokaisella valtiolla on lakinsa, joita jokaisen maan kansalaisen tai maassa muutoin oleskelevan tulee noudattaa. Isänmaata ollaan valmiita puolustamaan ja tekemään kaikkensa sen hyväksi. Valtaosin politiikassa on kyse isänmaallisuuden vaalimisesta erilaisten ajattelutapojen ja painotusten kautta eikä siitä, että jokin poliittinen liike tai suuntaus olisi toistaan sen vähemmän tai enemmän isänmaallisempi.   

Välillä olisi myös hyvä laajentaa perspektiiviä. On olemassa koti kunnassa, joka sijaitsee Suomessa, joka sijaitsee maanosassa maapallolla, joka on yhteinen ja joita on vain yksi ainoa koko universumissa. On kristinusko, joka on uskonto muiden joukossa, joita on olemassa ikivanhoja ja uudempia, joista haarautuu lukuisia eri suuntauksia ja tulkintoja, joihin synnytään tai liitytään tai niistä luovutaan. Joista usein löytyy fundamentaaliset ääripäänsä, ja jotka muuttavat muotoaan sitä mukaan, kun maailma muuttuu niiden ympärillä.

Populismi ei tarjoa todellisia vaihtoehtoja

 

Populismi ei tarjoa todellisia vaihtoehtoja. Populistit ruokkivat kannattajiaan ja lihottavat kannatustaan, yksioikoisilla vastauksillaan, monisyisiin ongelmiin. He eivät ymmärrä, ettemme elä kuplassa, vaan yhteisessä maailmassa, jossa kriisien ja mullistuksien heijastusvaikutukset säteilevät laajalti niiden tapahtuma paikoista. He tarjoavat ratkaisuja, jotka eivät poista ongelmia, vaan pikemminkin pahentavat niitä. He ovat taitavia kritisoimaan, sekä käyttämään kieltä, jota kaikki ymmärtävät, mutta heidän puheissaan ei ole tolkkua. He ovat viemässä kehitystä taaksepäin, eteenpäin menemisen sijaan, vedoten siihen, että ennen kaikki oli paremmin. He toistavat mantrojaan ja fraasejaan perustellen niitä kestäviksi, jo aikaa sitten puhki kuluneilla yksittäisillä esimerkeillään. He ovat isänmaallisia, mutta eivät ymmärrä miten isänmaallisuutta tulisi vaalia. He syyttävät valtamediaa valikoivaksi ja puolueelliseksi. He eivätkä luota asiantuntijoihin, vaan elävät vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa pyhä yksinkertaisuus korvaa moniulotteisen ajattelun.    

Yhteinen Eurooppa

Britannian ero EU.sta laittaa miettimään, mitä merkitystä EU:lla ylipäätään on, ja sitä miksi siitä halutaan toisaalla eroon, kun taas toisaalla siitä halutaan pitää tiukasti kiinni? Unionin on tarkoitus on luoda vakautta, rauhaa, tasa-arvoa, sekä oikeudenmukaisuutta Eurooppaan sisälle ja sitä kautta koko maailmaan ja näissä tavoitteessaan se onkin onnistunut suurelta osin. Tätä yhtenäisyyttä ja näitä tavoitteita kuitenkin ravistelevat jäsenmaiden sisäiset ristiriidat, joiden heijastukset vaikuttavat suoraan niihin käsityksiin, millaista unionia kukin haluaa olla rakentamassa. Nämä ristiriidat jakavat kansoja kahtia, ja sen myötä ne jakavat kahtia koko EU:ta. Lisäksi sillä on vaikeuksia säilyttää yhtenäisyyttään, koska sen jäsenmaat haluavat pitää kiinni ensisijaisesti omista intresseissään. 

EU ei ole liittovaltio, vaan se muodostuu erilaisista kansoista, jotka erottuvat toisistaan maantieteellisillä rajoilla. Protektionismin ja nationalismin nousu ovat seurausta siitä, ettei unionin toimintaan, eikä sen yhteisiin pelisääntöihin olla kaikilta osin lainkaan tyytyväisiä. Jatkuvien kompromissien, sekä ristiriitojen selvittäminen väsyttää.                 
EU:n suosio kokonaisuudessaan on kuitenkin edelleen suhteellisen vankka, mutta kaikki se poriseva epämääräisyys ja siitä muodostuvat erimielisyyden kuplat, sen sisällä laittavat todella pohtimaan, kuinka tässä vielä käy?