Rasismista

Osittain edelleen kesken oleva oikeudenkäynti, jossa ratkotaan tällä hetkellä George Floydin surmanneen poliisin tuomion pituuden suuruuttaa, laittoi minut pohtimaan rasismia. Jota esiintyy myös Suomessa, joka ei ole kadonnut mihinkään, ja joka jatkaa kulkuaan mustana perintönä sukupolvesta toiseen. Neekeri ja mutakuono ilmaisut eivät ole kadonneet mihinkään, Suomen romaanit ovat mustalaisia edelleen, ja muslimit ählämejä.

Rasismi Suomessa on rakenteellista, kulttuurillista ja perinnöllistä, enkä ole vapaa tästä ilmiöstä itsekään. Vieroksun erilaisuutta, 2015 – vuoden pakolaiskriisi ja turvapaikanhakijoiden tekemät rikokset, sekä maahanmuuton taloudelliset seuraukset, ovat saaneet minutkin varpailleni. Luontainen tapani kategorisoida ihmisiä ryhmiin ulkonäön, uskonnon, tai poliittisien näkemyksien mukaan on myös omiaan pitämään kyseistä ilmiötä yllä itsessäni.

Rasismi on osittain juurrutettuna minuun, enkä aina edes tiedosta sen olemassaoloa itsessäni. Neekeri- ählämi- ja mustalaisvitsit, ovat naurattaneet lapsuudesta alkaen, ja olen kertonut näitä vitsejä vatsa kippurassa nauraen lukemattomat kerrat itsekin. Erilaisuuden vieroksumiseni luulen saaneeni lisää tuulta purjeisiin minulle lapsesta saakka painotetun kristinuskon oikeaoppisuuden ja ylivertaisuuden suhteesta muihin uskontoihin, kuten myös länsimaisen elämätavan-tyylin- ja- kulttuurin erinomaisuuden korostamisesta. Ei sillä, ettenkö itse arvostaisi kristillisiä perinteitä ja arvoja, vaikka agnostikko nykyään olenkin, ja ettenkö näkisi länsimaalaisessa elämän tavassa ja tyylissä paljon hyviä puolia edelleenkin. Saatan vain helposti unohtaa, että olen sattumalta syntynyt kristilliseen länsimaahan, joka on luonut raamit sille, kuka olen ja miten ajattelen. En todellakaan väitä, että kristillisyys ja länsimaalaisuus jotenkin johtaisivat rasistiseen ajattelutapaan itsestään, mutta ne saattavat joiltain osin toimia osa tekijöinä ilmiön synnyssä, jollei niiden itsestään selviä erinomaisuuksia rohkene lainkaan kyseenalaistamaan. Jos emme tutustu, pohdi, emmekä ota selvää erilaisista uskonnoista, kulttuureista ja tavoista elää kuin omamme on. Emmekä siitä maailmanhistoriasta, joka on muokannut maailman sellaiseksi, kun se tänään näemme, kuva maailman moninaisuudesta uhkaa jäädä kovin suppeaksi.

Itse toivon pääseväni eroon omasta rasismistani kokonaan ja siksi kysynkin itseltäni toisinaan seuraavanlaisia kysymyksiä.

·       Miten on mahdollista, että ihonväri, kulttuuri tai uskonto voivat määritellä ihmisyyden arvoa?

·       Mitä hyötyä ihmisen arvottamisesta voisi olla? Mihin arvottaminen perustuu? Ja mikä on arvottamisen järki?

·       Miksi ja millä oikeutuksella purkaisin omaa heikkouttani, saamattomuuttani ja pelkojani siten ja siihen, mikä on kohteista tutuin, helpoin, ja kaiken lisäksi todella satuttavaa sen kohteelle?

·       Miksi katekorisoin ylipäätään ketään? Sillä enhän toivo, että itseäni kategorisoidaan ihovärini, uskomuksieni, tai poliittisien mielipiteideni vuoksi. Koen ja haluan olla omalaiseni ihmisyksilö, vikoineni, erityispiirteineni ja vahvuuksineni.

·       Mitä rasismi saa aikaan? Ja auttaako rasismi jotenkin luomaan maailmasta ja Suomesta paremman paikan elää ja olla?

Ollakseen isänmaallinen ja ylpeä suomalaisuudestaan, ja arvostaakseen suomalaista kulttuuri- uskonto- tai tapaperinnettä, ei tarvitse olla rasisti. Pitääkseen yllä länsimaista elämäntapaa ja laatua tai vaaliakseen länsimaisia arvoperinteitä, ei tarvitse olla rasisti. Kasvattaakseen lapsensa arvostamaan suomalaisuutta, ei tarvitse olla rasisti. Oman vajavaisuuden- heikkouden- mielenvääristymien- pelkojen- ja ennakkoluulojen käsittelemiseen ja ahdistuksen purkamiseen, rasismi on huono keino.

Olemme kaikki hieman reppanoita, mutta meidän ei tarvitse siltikään olla rasisteja.

Suomesta ja suomalaisuudesta

En lakkaa ihmettelemästä Suomen asemaa globaalissa maailmassa, tällä syrjäisellä pienen hiekan jyvän suuruuteen verrattavalla planeetalla, joka pyörii ”äärettömässä” avaruudessa.

Olla Suomalainen on kiistaton etuoikeus, jonka arvoa ei aina ymmärretä. Olen usein pohtinut, kuinka on mahdollista, että Suomi valitaan kertatoisensa jälkeen maailman parhaiden joukkoon ja kaikilla mahdollisilla elämänlaadun mittareilla mitattuna. Suomi on tässä suhteessa kerta kaikkiaan ainutlaatuinen valtio.

Kaiken ainutlaatuisuuden ja hyvän keskellä on kuitenkin syytä ymmärtää muutama asia.

·       Suomen asema sellaisena valtiona, jonka me tänään koemme ei ole itsestään selvyys.

·       Me olemme itse rakentaneet perustamme vakaaksi, mutta me voimme sen itse myös tuhota.

·       Suomi ei ole valtiona koskaan valmis.

·       Suomi on riippuvainen ympäröivästä muusta maailmasta.

·       Meidän tulee pitää yllä sovinnollista ja ratkaisukeskeistä keskustelua, tarpeeton vastakkainasettelu ei hyödytä ketään.

Demokratia saatetaan ymmärtää itsestään selvänä yhteiskuntamme peruspilarina, joka takaa sananvapauden toteutumisen ja moniäänisen yhteiskuntarakenteemme toimivuuden. On kuitenkin syytä ymmärtää, että demokratian koko olemassaolo riippuu meistä itsestämme ja sen mahtavuus voi myös rapistua, jos emme vaali sen toteutumista. Pelottavia esimerkkejä valtioiden kääntymisestä totalitaariseen suuntaan on tässä ajassa useita, ja jos selaamme historiaa taaksepäin, löydämme näitä karmeita esimerkkejä tukkukaupalla lisää.

Vaikka Suomi on maailman paras valtio koko planeetalla, osattomuutta, työttömyyttä, eriarvoistumista, köyhyyttä ja väkivaltaa sen eri muodoissa koetaan myös täällä. Suomi ei ole muusta maailmasta irrallaan oleva lintukoto vaan historiamme on sotaisa ja väkivaltainen, ja olemme kansana käyneet läpi monenmoisia karikkoja.

Olemme pienenä maana rippuivaisia kansamme sovinnollisuudesta, jonka demokratia meille takaa, mutta samaan aikaan olemme yhä riippuvaisempia myös meitä ympäröivästä maailmasta. Maailman muuttuessa yhä globaalimpaan suuntaan on Suomen ainoa vaihtoehto pysyä mukana tässä kehityksessä. Paluuta sellaisiin aikoihin ei enää ole, jolloin tunsimme voivamme pärjätä omillamme. Globalisaatio on totta ja se tarkoittaa yhteistyön merkityksen kasvua niin suhteessa naapurimaihimme, kuin Eurooppaan, kuin muuhunkin meitä ympäröivään maailmaan. Globalisaation seurauksena maailma ikäänkuin kutistuu, rajat hälvenevät ja eri talousalueet laajenevat suurempiin kokonaisuuksiin. Se että pelkäämme, kuinka Suomen meneillään olevassa murroksessa käy on inhimillistä, mutta turhaa. Väistämätöntä, kun on turha pelätä, ja tulee ymmärtää, että me itse valitsemme ne joukot missä seisomme. On hyvä myös ymmärtää, ettei eristäytymisellä saavuteta mitään, vaan Suomen tulevaisuus kannattaa rakentaa globaalin yhteistyön varaan.

Kaikkein tärkeintä meille suomalaisille, kaiken globalisaation keskellä on kuitenkin pitää toisiemme puolta, ja pitää huolta toinen toisistamme. Me saamme olla suunnattoman ylpeitä suomalaisuudestamme ja omin käsin rakentamasta maailman parhaasta valtiostamme. Meidän on kannattaa jatkossakin pitää kiinni demokratiasta ja sellaisesta perinteestä, jossa yhteiskuntavastuuseen kuuluu pitää huolta heikompiosaisista ja  erilaisiin vähemmistöihin kuuluvista kanssakulkijoista.

Onnistumme yhdessä, emme yksin.