En lakkaa ihmettelemästä Suomen asemaa globaalissa maailmassa, tällä syrjäisellä pienen hiekan jyvän suuruuteen verrattavalla planeetalla, joka pyörii ”äärettömässä” avaruudessa.
Olla Suomalainen on kiistaton etuoikeus, jonka arvoa ei aina
ymmärretä. Olen usein pohtinut, kuinka on mahdollista, että Suomi valitaan
kertatoisensa jälkeen maailman parhaiden joukkoon ja kaikilla mahdollisilla
elämänlaadun mittareilla mitattuna. Suomi on tässä suhteessa kerta kaikkiaan
ainutlaatuinen valtio.
Kaiken ainutlaatuisuuden ja hyvän keskellä on kuitenkin
syytä ymmärtää muutama asia.
·
Suomen asema sellaisena valtiona, jonka me
tänään koemme ei ole itsestään selvyys.
·
Me olemme itse rakentaneet perustamme vakaaksi,
mutta me voimme sen itse myös tuhota.
·
Suomi ei ole valtiona koskaan valmis.
·
Suomi on riippuvainen ympäröivästä muusta
maailmasta.
·
Meidän tulee pitää yllä sovinnollista ja
ratkaisukeskeistä keskustelua, tarpeeton vastakkainasettelu ei hyödytä ketään.
Demokratia saatetaan ymmärtää itsestään selvänä yhteiskuntamme
peruspilarina, joka takaa sananvapauden toteutumisen ja moniäänisen
yhteiskuntarakenteemme toimivuuden. On kuitenkin syytä ymmärtää, että demokratian
koko olemassaolo riippuu meistä itsestämme ja sen mahtavuus voi myös rapistua,
jos emme vaali sen toteutumista. Pelottavia esimerkkejä valtioiden
kääntymisestä totalitaariseen suuntaan on tässä ajassa useita, ja jos selaamme historiaa
taaksepäin, löydämme näitä karmeita esimerkkejä tukkukaupalla lisää.
Vaikka Suomi on maailman paras valtio koko planeetalla,
osattomuutta, työttömyyttä, eriarvoistumista, köyhyyttä ja väkivaltaa sen eri
muodoissa koetaan myös täällä. Suomi ei ole muusta maailmasta irrallaan oleva lintukoto
vaan historiamme on sotaisa ja väkivaltainen, ja olemme kansana käyneet läpi monenmoisia
karikkoja.
Olemme pienenä maana rippuivaisia kansamme
sovinnollisuudesta, jonka demokratia meille takaa, mutta samaan aikaan olemme
yhä riippuvaisempia myös meitä ympäröivästä maailmasta. Maailman muuttuessa yhä
globaalimpaan suuntaan on Suomen ainoa vaihtoehto pysyä mukana tässä
kehityksessä. Paluuta sellaisiin aikoihin ei enää ole, jolloin tunsimme
voivamme pärjätä omillamme. Globalisaatio on totta ja se tarkoittaa yhteistyön
merkityksen kasvua niin suhteessa naapurimaihimme, kuin Eurooppaan, kuin muuhunkin meitä ympäröivään maailmaan. Globalisaation seurauksena maailma ikäänkuin kutistuu, rajat
hälvenevät ja eri talousalueet laajenevat suurempiin kokonaisuuksiin. Se että
pelkäämme, kuinka Suomen meneillään olevassa murroksessa käy on inhimillistä,
mutta turhaa. Väistämätöntä, kun on turha pelätä, ja tulee ymmärtää, että me itse
valitsemme ne joukot missä seisomme. On hyvä myös ymmärtää, ettei eristäytymisellä
saavuteta mitään, vaan Suomen tulevaisuus kannattaa rakentaa globaalin yhteistyön
varaan.
Kaikkein tärkeintä meille suomalaisille, kaiken globalisaation keskellä
on kuitenkin pitää toisiemme puolta, ja pitää huolta toinen toisistamme. Me
saamme olla suunnattoman ylpeitä suomalaisuudestamme ja omin käsin rakentamasta maailman
parhaasta valtiostamme. Meidän on kannattaa jatkossakin pitää kiinni demokratiasta ja
sellaisesta perinteestä, jossa yhteiskuntavastuuseen kuuluu pitää huolta heikompiosaisista ja erilaisiin vähemmistöihin kuuluvista kanssakulkijoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti