Venäjän
hyökkäys Ukrainaan on ollut jotain niin karmeaa, ettei mieli sitä käsittä.
Karmeutta eittämättä lisää se, että sotaa käydään Euroopassa ja se, että sodan
aikaansaaja on meidän naapurimaamme.
Ukrainasta
on tätä kirjoittaessa paennut noin kolme miljoona ihmistä, ja sota on
haavoittanut tai tappanut tuhansia ihmisiä, joiden joukossa on myös lapsia.
Ukrainaan pommitetaan jatkuvalla syötöllä parhaillaan ja tuho on ollut sanoin
kuvaamattoman karmeata.
Suomessa
keskustelu sodan kauhuista on vallannut valtaosan median huomiosta kuten myös
ihmisten ajatuksista ja koko Suomi tukee täysin yksimielisesti Ukrainaa
ahdingossa, johon se on joutunut ja näin kuuluu olla.
Samaan
aikaan keskustelua on ollut ennen näkemättömän vilkasta myös Suomen Natoon
liittymisestä, ruokaturvasta, ruuan hinnasta, huoltovarmuudesta, energia
riippuvuudesta, ja energian hinnasta.
Vilkasta keskustelua on käyty myös vaikkapa siitä, mitkä puolueet ovat olleet aikaisemmin eniten Venäjä myönteisiä tai siitä kenen syy on, että Suomikin on osaltaan riippuvainen Venäläisestä energiasta. Kuumana on niin ikään käynyt keskustelu siitä, ovatko ukrainalaiset turvapaikanhakijat eri asemassa verrattuna vaikkapa Lähi-Idästä saapuviin turvapaikanhakijoihin tai pitäisikö heidän olla.
Nämäkin keskustelut ovat ilman muuta tärkeitä ja niitä tuleekin käydä, mutta niiden ei kuitenkaan toivoisi lisäävään turhaa vastakkainasettelu, eikä irtopisteiden keräämistä, (johon tosin itsekin olen osaltani syyllistynyt). Eikä näiden keskustelujen toivoisi myöskään erkaantuttavan meitä itse asiasta. Eli siitä mitä Ukrainassa parhaillaan tapahtuu, tai siitä millainen hirviö Vladimir Putin on, tai siitä, että meidän todellakin tulee tehdä kaikkemme vastataksemme Ukrainan ja ukrainalaisten karmiviin hätähuutoihin.
Me siis
voimme tässä tilanteessa hyvin unohtaa sisäiset riitamme, sen tarkoittamatta
keskustelun lopettamista.
Mutta me
emme saa unohtaa Ukrainaa, emmekä ukrainalaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti